BLOG
March 12, 2010 12:41AM
I've been writing an article about Finnish Bob Dylan covers. Here's the first part for all my Finnish readers. I'm going to offer this article to a distinguished music magazine which has been issued regularly since 1934.
Ensimmäinen suomalainen Bob Dylan –cover oli elokuussa 1964 ilmestynyt The Finn Trion levyttämä Tuulelta vastauksen saan. Kappale äänitettiin mitä todennäköisimmin heinäkuussa 1964. Wikipedia kertoo, että tämä yhtyeen toinen single sai ”hyvän vastaanoton”. Kappale komeilikin Suosikin 100-listalla marraskuussa 1964 parhaimmillaan sijalla 31, joka tuohon aikaan merkitsi ehkä 500-1000 kappaleen myyntiä kuukaudessa. Singlen kokonaismyynnin voi siten arvioida olleen ehkä
korkeintaan 5000 kappaleen luokkaa.
Pertti Reposen, Vesa Nuotion ja Tapio Kyöstilän perustama Finn Trio oli suomi-hootenannyn pio¬neeriyhtye, eräänlainen kotimainen vastine amerikkalaiselle Kingston Triolle.
Pertsan ensimmäiset sanoitukset olivat suomennoksia kuuluisan amerikkalaisen folktrion Peter, Paul & Maryn hiteistä. Blowin’ In The Wind oli Peter, Paul & Maryn suurin kansainvälinen hitti. Yhtye julkaisi kappaleen vuonna 1963 jo pari kuukautta ennen Dylanin omaa versiota, joka ilmestyi toukokuun lopussa Bobin hillittömällä kakkosalbumilla Freewheelin’ Bob Dylan.
Vaikka suomennos menestyi hyvin, Pertsa Reponen jätti Finn Trion syksyllä 1964 ja siirtyi Hootenanny Trion riveihin. Pertsan tilalle valittiin Raimo Hakanen ja samalla yhtye lyhensi nimensä muotoon Finntrio.
Sovitusten osalta useimmat varhaiset suomalaiset Dylan-coverit ovat kopioita aiemmasta kansain-välisesti menestyneestä coverista. Peter, Paul & Maryn tehtyä kappaleesta suuren hitin, oli Blowin’ In The Windistä toki ennättänyt ilmestyä maailmalla jo lukuisia muita co¬ver-versioita, eikä Finn Trion tulkinnan voi sanoa olevan suora kopio Peter, Paul & Maryn cove¬rista. Kahden miehen ja yhden naisen muodostaman amerikkalaistrion tulkinta on herkempi ja kauniimpi, kun taas kotoinen versio on julistavampi.
Reponen ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen suomennokseensa Blowin’ In The Windistä, ja hän tekikin suomennoksesta useita myöhempiä versioita. Täytyy myöntää, että Finntrion laulama teksti kuulostaa tänä päi¬vänä paikka paikoin vähän kömpelöltä, vaikka kappaleen otsikko onkin jäänyt elämään ja laululla on – pitkälti myös uusintalevytysten ansiosta – edelleen asema tunnetuimpana suomalaisena Dylan-coverina.
Finntrion esitys löytyy tätä nykyä helpoiten Fazer Recordsin 20 Suosikkia –sarjassa 1996 ilmesty¬neeltä cd:ltä Ei koskaan selvin päin.
Toinen suomalainen Dylan-cover oli lokakuussa 1965 Johnny & The Soundsien Scandialle purkit-tama Itke siis, siitä viis. Kap¬pale löytyy Johnny Liebkindin ja The Soundsien viimeiseksi yhteiseksi levytykseksi jääneen Öisin vain valvon -singlen B-puolelta.
The Sounds lienee merkittävin suomalainen ns. rautalankayhtye ja se toimi esikuvana lukematto¬mille aikalaisilleen. Yhtyeen perustivat kesällä 1962 neljä rautalankamusiikista innostunutta nuorta Henrik Granö, Bobi Söderholm, Peter Ekman ja Eljon "Johnny" Liebkind. Yhtye muistetaan
parhaiten 1963 ilmestyneestä Emma-hitistään, josta tuli iso hitti.
Miehistönvaihdoksia nähnyt joukkue levytti 60-luvun puolivälin jälkeen nimellä Johnny & The Sounds. Öisin vain valvon/Itke siis, siitä viis -singlen ilmestyessä yhtye veteli jo viimeisiään, sillä rautalankamusiikin parhaat päivät olivat auttamatta takanapäin. Johnny jatkoi soolouralla, ja
hänet muistetaan yhtenä 1960-luvun Suomen suosituimmista pop-/iskelmälaulajista, Dannyn ja Ir-win Goodmanin ohella. Toisin kuin em. pitkän linjan kollegansa, Johnny kuitenkin lopetti uransa jo 1973. Johnnyn viimeiseksi levyksi jäi 1973 ilmestynyt LP Jonglööri Johnny.
Johnnyn Don’t Think Twice -version sovituksellisille kasvonpiirteille on ehkä vaikea löytää yhtä ulkomaista isäehdokasta, sillä pelkästään vuonna 1965 kappaleesta julkaistiin maailmalla neljättä-kymmentä cover-versiota. Folk-hittien lin¬jalla jatkaneelle Peter, Paul & Marylle myös Don’t Think Twice oli iso hitti vuonna 1963. Johnny & The Soundsien folkrock-henkinen iskelmäsovitus on kuitenkin enemmän velkaa The Seekersien tulkinnalle yhtyeen ensialbumilta vuodelta 1965. Sama-na vuonna kappaleen levyttivät myös mm. Bobby Bare, Four Brothers, Johnny Cash, Cher, Trini Lo¬pez ja Ivy League.
Juha Vainion iskelmäsuomennos on tuskin parhaita suomalaisia Dylan-käännöksiä, mutta hyvin sekin on jäänyt elämään, ja Vainion suomennoksesta löytyy lukuisia myöhempiä levytyksiä.
Johnny & The Soundsien Itke siis, siitä viis on julkaistu uudelleen lukuisilla eri ää¬nitteillä. Kaksi uusinta julkaisua ovat Warnerin vuonna 2008 julkaisema 2 CD:n Johnny-kokoelma 30 suosikkia sekä Siboneyn 2006 julkaisema suomi-folkkia esittelevä tupla-CD Folk! - hootenannysta protestiin 1964-66.
Suomalaisista levylle tallennetuista Dylan-covereista selkeästi harvinaisin on Barbara Helsingiuk-sen vuonna 1965 laulama On parempi näin. Tätä Saukin alias Sauvo Puhtilan Don’t Think Twice –suomennosta ei löydy miltään kaupalliselta äänitteellä. Kappale löytyy ainoastaan Yleisradion tuot-tamalta 78 kierroksen ”savikiekolta”, jonka tunnukseksi on fono.fin tietokannassa merkitty Äänile-vystö (Yleisradio) ÄDAT 249.
Vuonna 1937 syntynyt Barbara Helsingius on suomenruotsalainen folk- ja laulelmamusiikin esittä-jä, säveltäjä ja sanoittaja. Selvis-lehdessä vuonna 2000 Helsingius kertoo, että levy-yhtiöt ovat aina suhtautuneet häneen marginaali-ilmiönä, koska hänen voimakas alttoäänensä on sen verran poik-keava. Tämä ”kaikkien naistrubaduurien äiti” julkaisi ensimmäisen albuminsa 1966. Columbian julkaisemalla Barbara-nimisellä albumilla Helsingius tulkitsi suomeksi mm. kappaleet John Riley, San Francisco Bay Blues sekä Four Strong Winds.
Neljäs – tai siis oikeastaan kolmas – kotimainen Dylan-levytys oli The Finnish Beatmakersien Mr. Tambourine Man. The Finnish Beatmakers, joka tunnettiin myöhemmin Jormas-yhtyeenä, oli vuo-sien 1965–66 suosituin kotimainen kokoonpano. Perustamisvaiheessa yhtyeeseen kuuluivat Pepe Willberg (laulu, kitara), Raul Wickström (laulu), Seppo Keurulainen (kitara), Kaj Wallin (basso) ja Kurt Mattson (rummut). Ensimmäisen singlensä yhtye julkaisi The Finnish Beatmakers -nimisenä. Tällä Kirjatyöntekijänkadulla sijaitsevassa Kirja-studiossa elokuussa 1965 äänitetyllä singlellä kuul-laan kappaleet Mr. Tambourine Man ja New Orleans. A-puolen kappaleessa, jonka nimi on singlen etiketissä kirjoitettu virheellisesti muotoon Mr. Tambourin Man, laulusolistina toimii Pepe Willberg ja B-puolen kappaleessa Raul Wickström.
Mr. Tambourine Man oli ensimmäinen Pepe Willbergin levylle laulama kappale. Sovituksen osalta Jormasin tulkinnassa oli lähtökohtana The Byrdsien ykköshitti. Vertailussa Jormasin hieman köm-pelönkuuloinen esitys jää kaikin tuomariäänin kakkossijalle, mutta on siinä silti omanlaistaan ek-soottista viehätystä. Kyllä se pitää pintansa siinä missä vastaavat hollantilaiset, espanjalaiset, saksa-laiset ym. Dylan-luennat.
Uusin Jormas-julkaisu, jolta The Finnish Beatmakersien Mr. Tambourine Manin tätä nykyä löytää, on vuonna 2001 ilmestynyt kokoelma Saat miehen Rööperiin. Samalla kokoelmalla kuullaan myös kappaleen ennen julkaisematon tv-versio, joka yhtye äänitti neljän muun kappaleen ohella Scandian studiolla TV-2:n syyskuussa 1965 esitettyä Ohimennen-ohjelmaa varten.
Mr. Tambourine Manin tv-versio ei paljoakaan poikkea aikaisemmin taltioidusta singleversiosta. Jormas-historiikissaan Internetin backtothesixties.org-sivustolla Juha Nikulainen kirjoittaa, että tul-kinta on kehittynyt edellisestä dynaamisempaan suuntaan. Teknisesti kehittyneemmässä Scandian studiossa soundit olivat hieman paremmat
Seuraava suomalainen Dylan-cover oli Those Lovely Hula Handsien näkemys I Shall Be Re-leasedista, joka ilmestyi kirjallista kulttuuria jo vuodesta 1908 kannattaneen Nuori Voima–lehden kustantamalla EP-levyllä. Tämä Nuoren Voiman numeron 3/1969 mukana tullut liitelevy esitteli suomalaista undergroundmusiikkia. 18 minuuttia kestävällä levyllä kuullaan kymmenen kappaletta sekä 11 sekunnin mittainen Yhdyspankin mainoslause. Levyllä esiintyvät Hula Handsien lisäksi mm. Rauli Somerjoki, M.A. Numminen ja Suomen Talvisota. Suomen Talvisodan ensimmäiset laulut ilmestyivät juuri tällä levyllä.
Those Lovely Hula Hands sai erikoisen nimensä havaijilaisaiheisesta iskelmästä. Yhtyeessä soitti-vat Timo Aarniala, Meri Vennamo sekä varhaisteinit Ann-Maj Aarniala, Raisa Vennamo ja Tuomas Korvenoja. Kvintetin soittimistoon kuuluivat mm. nokkahuilut, kaksi viulua, akustiset kitarat, bas-so, vesipilli ja kazoo. Muusikoista kolme oli vain 13-14-vuotiaita.
Nokkahuilu- ja kielisoitinyhtye Hula Handsien tulkinta I Shall Be Releasedista onkin varsin oma-laatuinen ja siinä on aivan erityinen hippihenkinen tunnelma. Äänitteessä on vielä se erikoisuus, että levyn etiketissä kappaleen nimeksi on merkitty ”Anyday Now” ja tekijöiksi ”M.Majava/T. Maja-va”!
Seitsemäntuumaisen eli singlekokoa olevan mutta LP-nopeudella pyörivän levyn mukana tulleessa erillisessä esittelylehtisessä kerrotaan esittäjiksi raisa, anne, joonas, meri, timo, kitara, huilu, viulu, laulu. Äänitykset kerrotaan tehdyn Finnvox-studiossa 30.4.1969, ja lehti/levy tuli tilaajille tou-ko/kesäkuussa 1969.
Tietynlaista valppautta osoittaa I Shall Be Releasedin löytäminen lainattavaksi "niinkin varhain". Basement Tapes -biisejähän alkoi ulkomailla ilmestyä alkuvuodesta 1968. Manfred Mann sai yk-köshitin Mighty Quinnilla briteissä ja Julie Driscoll pääsi brittien top-10:een This Wheel's On Firel-la. I Shall Be Releasedin levyttivät vuoden 1968 puolella mm. The Band ja The Tremeloes, jonka versio oli pikkuhitti Britanniassa.
Those Lovely Hula Handsin esikuvaksi saattaisi epäillä The Band-esitystä, joka oli mukana Music from Big Pink-albumilla marraskuussa 1968. Toinen pääepäilty on Joan Baez, jonka Any Day Now - Songs of Bob Dylan -tupla ilmestyi briteissä huhtikuussa 1969.
1970-luvun alkupuolelta löytyy vain kolme uutta suomalaista Bob Dylan -coveria. Ensimmäinen on Toke Hariolan levyttämä Olet mennyt pois eli Blowin’ In The Wind. Toke Hariola oli raumalainen lavakansaa viihdyttänyt tanssiyhtye, jossa olivat mukana mm. Touko-Matti Heino sekä myöhemmin Uudessa Iloisessa Teatterissa sekä Seitsemän seinähullua veljestä -yhtyeessä ja nykyään Finlander-seissa soittava Kari Lehtomäki. Yhtyeen ainokainen albumi oli vuonna 1970 ilmestynyt Lp nimel-tään Toke, jonka kannessa yhtye poseeraa kuusimiehisenä. 1970-luvun puolivälissä Toke Hariolan yhtyeen toiminnan jatkajaksi perustettiin Hariolax.
Toke Hariolan sektetti esiintyi myös Pori Jazz –festivaaleilla 1970-luvun alussa. Token versio Blo-win’ In The Windistä ei ole kuitenkaan jatsia, vaan sovituksen ilmeisenä esikuvana on Stevie Won-derin Blowin’ In The Wind –cover vuodelta 1966. Tästä Vesa Veikkolan Blowin'-suomennoksesta ei sitten muita levytyksiä löydykään, toisin kuin Pertsa Reposen suomennoksesta. Moni kuitenkin varmasti muistaa kuulleensa radiosta myös Toke Hariolan version, jonka kertosäe kuuluu: ”Ja vii-leyden kätköihin mieleni jää/ en katsella muualle voi.”
Polara-Bandin Blowin' In The Wind. Kappale on mukana tämän viihdemusikkia soittaneen ko-koonpanon Soittorasia-nimisellä kasetilla, jonka julkaisija oli Finnsound ja jonka ilmestymisvuo-deksi YLE:n fono.fi –tietokanta kertoo ”noin 1972”. Tätä harvinaista kasettijulkaisua saa nykyään etsiä kissojen ja koirien kanssa, eikä sitä silti tahdo löytyä mistään.
70-luvun alussa maamme iskelmälaulajien eturiviin kuulunut Dave alias Seppo Kohvakka muiste-taan erityisesti Flirtaten-hitistään vuodelta 1971. Samaisen veikeän rallinhan levytti vuotta myö-hemmin myös Kai Hyttinen. Daven ura iskelmälaulajana jäi kuitenkin yhden albumin mittaiseksi, sillä mies koki hengellisen herätyksen ja on sen jälkeen ollut tunnettu kotimaisen hengellisen mu-siikin kestosuosikki.
Vuonna 1973 Dave levytti Mitä sisälläni on –albumilleen Dylanin kolme vuotta aiemmin julkaise-man If Not For Youn. Chrisse Johanssonin suomentamana kappale sai nimekseen Jos töitä ois. Da-ve päättäväinen tulkinta on varsin mukavaa kuunneltavaa wah-wah-kitaroineen. Esikuvana ei var-maan tälläkään kertaa ole Dylanin oma levytys, vaan joko Olivia Newton-Johnin listoille noussut cover vuodelta 1971 tai George Harrisonin tulkinta vuodelta 1970.
1970-luvun jälkipuoliskolla Dylan-innostus tuntuu olleen maassamme kiivaimmillaan, ainakin mitä uusien cover-versioitten määrään tulee. Vuosina 1976-79 julkaistiin toistakymmentä uutta yksittäis-tä coveria sekä kokonainen Dylan-tribuuttialbumi ja vielä neljän kappaleen EP-muotoinen tribuutti. Vuodelta 1976 löytyy ensinnäkin ensimmäinen lukuisista suomalaisista Knockin’ On Heaven’s Door –tulkinnoista. Internetistä poimitut tiedot kertovat kappaleen esittäjän Aimo Jaaran vaikutta-neen aikoinaan sellaisissa yhtyeissä kuin Cascade, Express, Jef ja Kosmos, sekä myös Topmostin uusitussa kokoonpanossa 1970-luvulla. Kappaleen suomennos Olen jäänyt oven taa on toinen ja vähemmän tunnetumpi Pertsa Reposen kahdesta Dylan-käännöksestä.
Suomalaisen kevyen musiikin yksi suurista Hector on – monien kollegojensa tavoin – monesti mai-ninnut Dylanin yhdeksi suurista esikuvistaan. Jo ensimmäisessä Hectorista tehdyssä lehtijutussa Hesarissa marraskuussa 1965 nuorella folk-klubien tulokkaalla oli sanansa sanottavana amerikka-laisesta maailmantähdestä: ”Ehkä Dylan liian räikeästi esittää meidän yhteiskuntamme heikkoudet, mutta hän on aloittanut hyökkäyksen ja saanut nuorilta paljon kannatusta.”
Vuonna 1969 Hector toimi Suosikissa kuukauden levyarvostelijana ja ylisti sekä Dylania ja Jimi Hendriziä arvostellessaan All Along The Watchtower –singleä: ”Jimi Hendrix otti kovan riskin ru-vetessaan tulkitsemaan nero-Dylanin nero-lyriikkaa. Moni on nimittäin iskenyt otsansa graniittiin siinä hommassa. Vaan ei Jimi-boy, sillä homma onnistui sataprosenttisesti (...)”
Levyllä Hector osoitti ensimmäistä kertaa kunnioitusta Dylanille vuonna 1976 Hotelli Hannikainen -albumin kahdella lainalla When I Paint My Masterpiece ja Lay Lady Lay.
Lukuisissa käännöskappaleissaan Hector on usein suosinut kääntämisen tapaa, jossa hän uudelleen-kirjoittaa tekstin suomalaiseen maisemaan sijoittuvaksi. Niin myös When I Paint My Masterpiece –käännöksessä, jossa suuresti taiteilijapersoona Hectoria muistuttava laulun minäpuhuja kertoo kuu-lijoille matkastaan Roomaan, josta matka jatkuu lentokoneella, muttei Brysseliin kuten alkuperäi-sessä laulussa vaan ”maahan mämmin” ja tarkemmin vielä ”Stadiin”.
Sovituksellisesti Hectorin version selkeänä esikuvana on The Bandin cover yhtyeen Cahoots-albumilta vuodelta 1971.
Sujuvana kielenkäyttäjänä ja taitavana laululyyrikkona tunnetun Hectorin Kun tein suurteoksein ja Hei leidi hei –käännökset kuuluvat kummatkin ilman muuta suomalaisten Dylan-luentojen par-haimmistoon. Vuonna 1974 Introssa Hector kertoi että häneltäkin oli pyydetty käännöksiä Otavan OK-sarjassa ilmestyneen Cohenin lauluja-kokoelman jatkoksi: ”Mm. Dylania ja Cohenia on tarjottu suomennettavakseni ja se olisi ihan kivaa, mikäli siihen vain jäisi aikaa paneutua. Dylanin tekstit ovat sellaisia, ettei niitä oikein kannattaisi pilata lonkalta vedetyillä käännöksillä. Katsotaan mitä tapahtuu.”
Hotelli Hannikaisen ensimmäisestä CD-julkaisusta ennätti vierähtää aikaa jo 20 vuotta, joten oli jo aikakin että levystä julkaistiin uusi remasterointi viime vuonna.
Nykyään megasuositun Kari Tapion levytysuran alkuvuosille vuoteen 1976 sijoittuu Itke siis, siitä viis –tulkinta, joka ei kuitenkaan voita alkuperäistä Johnnyn versiota. Taustat kuulostavat hieman puisevilta ehkä äänitysteknisistä syistä ja Tapiokin tuntuu säästelevän rekisteriään verrattuna laula-jan myöhempiin jykevämpiin tulkintoihin.
Nuuskamuikkusen alias Timo Ulkuniemen Dylan-tribuutti-LP vuodelta 1976 on edelleen ainoa suo-malainen täyspitkä Dylan-tribuuttilevy. Levy sai ilmestyessään asiantuntevissa piireissä valitetta-vasti melkoisen murskakritiikin. Soundissa Pekka Markkula kirjoitti: ”Minä olen aina ajatellut, että jokainen Bob Dylanin ystävä on myös minun ystäväni. Nyt en enää ole niin varma.”
Erityisesti levyn sanoitukset eivät juuri kestä lähempää kriittistä tarkastelua. Markkula kirjoitti ar-vostelussaan: ”Timo on valinnut suorimman mahdollisen tien ja pyrkinyt kääntämään suoraan välit-tämättä tarkkailla loppusointujen tai sanonnan tasoa. Tuntuu siltä, ettei hän ole vaivautunut etsi-mään mitään suomen kielen vastaavia sanontoja, vaan runtannut kamat putkeen kylmiltään.
”(...) Asiaa ei suinkaan auta se, että Timo on yhtä kehno laulaja kuin Dylan ja kaiken lisäksi monin-kertaisesti haljumpi tulkitsija. Viimeistään kolmen piisin jälkeen alkaa latteus ja laulajan epävar-muus ärsyttää. Kitaraa Timo paukuttaa ihan kivasti, mutta tässäkin tuntuu monotonisuus liian vah-vana. Timo ei näitä koukkuja oikein hallitse.”
Ei kuitenkaan ammuta totaalisesti alas Nuuskamuikkusen projektia, sillä vaikka levyllä onkin useita heikkoja lenkkejä, ovat levyn akustisesti helkkyvät esitykset kuitenkin paikoitellen sangen viehättä-vää kuunneltavaa.
Kemopetrolin laulusolistin Laura Närhen isä Seppo Närhi nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1975 kappaleella Prinsessa 65. Muita Närhen menestyskappaleita olivat mm. Riita halki ja voita väliin, Ekan luokan randevuu, Minä sekä toi kuu ja Ammuit mua siipeen. Närhi julkaisi 1970-luvulla kaikkiaan viisi albumia.
Koko joukko Närhen levyttämistä kappaleista oli Hectorin sanoittamia, joka samoihin aikoihin teki paljon sanoituksia myös lankomiehelleen Freemanille. Närhi ja Freeman olivatkin äänialaltaan vä-hän samantyyppisiä laulajia, paitsi että Närhi oli enemmän kallellaan kantrirokkiin päin. Randevuu-albuminsa kannessa, jolta myös Kupin kahvia kai jois löytyy, Närhi myhäilee sheriffi McCloudin nuorempana painoksena farkkutakki niskassa ja lännenhattu päässä.
Irina Milanin käännös kappaleesta onnistuu paikoitellen varsin hyvin tavoittamaan One More Cup Of Coffeen tummana hehkuvan loimun, kuten jo suomennoksen ensimmäiset säkeet osoittavat: ”Nuo suuret tummat helmet katsoo niin kuin tyhjiin sisuksiin/ Ja korpinmustan naisen pään siinä allani mä nään”.
CD-muodossa kappale löytyy Närhen kokoelmalta vuodelta 1996 Fazerin 20 suosikkia -sarjassa.
Raul Reiman (1950-1987) oli yksi tuotteliaimmista iskelmäsanoittajistamme, joka sanoitti lähes 900 levytettyä kappaletta. Suomen kansan kollektiiviseen muistiin piirtyneitä Reimanin sanoituksia ovat mm. Titanic, Minttu sekä Ville sekä Tummat silmät, ruskea tukka.
Vuonna 1978 Raul kunnostautui myös itsenäisenä artistina, tuoden esiin toisen puolensa säveltäjänä ja keikkamuusikkona. Minimusicin julkaisema, asenteella nimetty Never gonna be a punk -kasetti sisälsi kaksi Reimanin säveltämää ja sanoittamaa kappaletta sekä kahdeksan rock-klassikkoa, kaikki englanniksi esitettyinä.
Mikko Alatalon Yhdentoista virran maa -albumin nimikappale on kreditoitu levyllä Alatalon omak-si sävellykseksi ja sanoitukseksi, vaikka laulu muistuttaa sävellyksenä selkeästi Dylanin Song To Woodya. Kappale on mukana myös esimerkiksi Dave Plentusin DylanCover.com-sivuston laajassa yli 28 000 kappaletta käsittävässä tietokannassa Internetissä, joten ulkomaillakin monet tätä nykyä joka tapauksessa laskenevat kappaleen muitten covereitten joukkoon.
Mikko Alatalon kotisivuilla kerrotaan: ”Itse nimibiisi on kronologinen historian katsaus meistä suomalaisista, minkälaisia perkuleita me olemme. Laulussa käydään läpi menneisyyden traumat, koti, uskonto, isänmaa, sotatantereet, vainajat, muuttunut, outo kotiseutu. Ja lopulta rakkaus-viha
suhteen tunnustaminen 10 virran maahan, josta lähti yhdestoista, ihmisten virta. Biisi on toteutettu minimaalisesti: vain Mikon kitara ja kiihkeä "saarnamiehen" ääni.”
Yhdentoista virran maa olisi siis helppo nimetä Dylanin tyyliseksi kappaleeksi, vaikkei se muistut-taisikaan sävellyksenä niin selkeästi Bobin varhaista Woody-tribuuttia.
Esityksinä nämä kaksi laulua ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Mikon yli seitsenminuuttinen laulu ku-vaa pohjalaista kansanluonnetta. Laulussa on kotiseutuhenkistä ärhäkkyyttä kirosanoineen, vaikka tunnelma muuttuu välillä hyvinkin herkäksi. Koti, uskonto ja isänmaa -teemoineen laulu on vahvas-ti sidoksissa suomalaiseen todellisuuteen.
Piirpauke on Sakari Kukon vuonna 1974 perustama suomalainen, mutta kokoonpanoltaan useimmi-ten monikansallinen, kansanmusiikkia, etnoa ja jazzia yhdistelevä yhtye. Piirpauke teki 1970-luvulla uraauurtavaa työtä jazzin ja etnomusiikin yhdistelijänä. Bändin suurin hitti oli karjalaispe-räinen Konevitsan kirkonkellot yhtyeen debyyttialbumilta vuodelta 1975.
Historia of Piirpauke Vol.1 -albumi vuodelta 1978 sisältää ensimmäisten live-äänitysten parhaita paloja vuosilta 1974 sekä 1976. Levyllä soittavat muusikot ovat Sakari Kukon (puhaltimet, lyömä-soittimet, koskettimet) lisäksi Hasse Walli (kitara), Antti Hytti (basso) ja Jukka Wasama (rummut).
Live-kokoelma oli alun perin 200 kappaleen omakustanne-LP joululahjaksi läheisille ja omaisille. Albumi ilmestyi toistamiseen omakustanteena vuonna 2008, cd-muodossa Hasse Wallin kustanta-mana.
Levyllä kuullaan varsin kiintoisa instrumentaalisovitus My Back Pagesista, joka tyylittelee hienosti laulun melodian romanttis-nostalgisilla sävyillä. Ainut vika kappaleessa on, että se päättyy juuri kun
haltioitunut kuulija on yltynyt parhaaseen ilmakitarointiinsa
Vesa Lattunen (s. 1949) oli 1971 perustetun progressiivista rockia soittaneen Haikara-yhtyeen kan-tava hahmo. Haikara julkaisi 1970-luvulla kolme albumia, joista ensimmäistä, Haikara-nimistä al-bumia vuodelta 1972 pidetään nykyään jonkinlaisena proge-klassikkona. Lattunen kokosi Haikaran
uudelleen vuosituhannen vaihteessa, jolloin bändi levytti vielä kaksi uutta cd:tä.
Sivuprojektina ilmestyi Vesa Lattunen & Companyn Lauluja Dylanilta EP vuonna 1979. Levyllä kuullaan neljä Dylan-coveria, joihin teki suomennokset levyllä pianoa soittava Rauli Nordberg. Lattusen ja Nordbergin lisäksi levyllä ovat mukana rumpali Eljas Holm ja toisena laulajana Liisa Lampi.
Sessioissa äänitettiin enemmänkin Dylan-covereita, mutta EP:llä julkaistiin vain nämä neljä. Ääni-tetyt kappaleet olivat suunnilleen samat, mitä Nordbergin Lauluja Dylanilta -kirjasessa on suomen-noksina. Ne ovat soineet radiossa Ylen kanavilla, ensin lähes koko hoito joskus 80-luvulla
ja sen jälkeen uusintana tällä vuosituhannella ainakin Lahden maakuntaradiossa.
Julkaisematta jäivät ainakin loistavat versiot Senorista, Knockin On Heaven’s Doorista, Forever Youngista ja I Shall Be Released -laulusta. EP:llä kuultavista lauluista muut laulaa Lattunen paitsi Rautakaivoksen, jonka laulaa Liisa Lampi. Nordbergin suomennokset ovat toki teknisesti mallikel-poisia, mutteivät ne kestä kriittistä tarkastelua Nuuskamuikkusen suomennoksia paremmin. Watch-tower-käännökseen esimerkiksi ei liene erityisen tyylikästä ängetä merkonomi-sanaa tai ilmauksia kuten ”tupa täynnä paskaa”. Lisäksi esimerkiksi englannin kielen When my ship comes in –idiomin kääntäminen sananmukaisesti alkaa helposti haiskahtaa käännöskukkaselta.
70-luvulla perustetut Mayflower ja Vanha Isäntä, jotka molemmat levyttivät vuonna 1979 yhden Dylan-coverin, olivat ensimmäisiä varsinaisesti bluegrass-musiikkia soittaneita yhtyeitä Suomessa. Yhtyeiden repertuaariin kuului myös old-time, hillbilly sekä vanhempaa country-musiikkia kuten myös western swing -vaikutteita.
Mayflowerin pääasiallinen laulusolisti oli bändin kitaristi Paul Öhrnberg. Bändissä soittivat lisäksi Kalle Jämsen (mandoliini, kitara), Teuvo Lampinen (basso, laulu), Ahti Marja-Aho (viulu, laulu) ja Kari Reiman (banjo, mandoliini, kitara, laulu), joiden ansioluettelosta löytyy myös mm. sellaisia nimiä kuin Korkkijalka, Tuomari Nurmio & Viides Kolonna ja Värttinä.
Mayflowerin Mountain Memories –albumilta löytyvä sovitus Wallflowerista mukailee tarkasti al-kuperäistä, paitsi että kielisoitin- ja viulutaustat muuttavat laulun bluegrassiksi.
Olli Haaviston ja Timo Vakkilaisen johtama Vanha Isäntä -yhtye voitti popyhtyeiden Suomen mes-taruuden heti yhtyeen perustamisvuonna 1973. Irlantilainen ja skotlantilainen sävelaarteisto oli vah-vasti esillä vuonna 1975 julkaistulla esikoisalbumilla. Seuraavilla levyillä painottuivat enemmän bluegrass, country ja lopulta country-rock. 70-luvulla julkaistut neljä albumia olivat englanninkieli-siä mutta yhtyeen kaksi paljon soinutta singlekappaletta Onkimiehen blues ja Kuuskytluvun kauan-soiva blues tehtiin ensimmäisellä kotimaisella.
Suomalaisessa popmusiikissa Vanha Isäntä oli melkoisen poikkeava ilmestys tinapilleineen, viului-neen, hanureineen, banjoineen ja mandoliineineen. Buckets Of Rain löytyy yhtyeen neljänneltä ja viimeiseltä albumilta ja sen laulaa Vakkilainen. Muut levyn muusikot ovat Haaviston lisäksi Juha Tikka, Ahti Marja-Aho, Teuvo Lampinen ja Markku Luukkanen.
Pelle Miljoona tunnetaan vannoutuneena Dylan-diggarina siinä missä moni muu suomalainen lau-luntekijä. Vuonna 2008 Pelle bändeineen mm. soitti Dylania Ramonesin ja Sex Pistolsin hengessä "Dylan goes punk" -illassa Vastavirta-klubilla Tampereella. YouTubesta löytyvät yleisön kuvaamat videot kertovat, että keikalla kuultiin punk-sovituksina ainakin kappaleet All Along The Watchto-wer, Mr. Tambourine Man, Lay Lady Lay, Only A Hobo, The Times They Are A-Changin’, Mag-gie’s Farm ja Highway 61 Revisited.
Pellen punk-juuret kuuluvat jollain tavalla myös Pellen ja hänen silloisen bändinsä 1979 levyttä-mässä Like A Rolling Stone –suomennoksessa Enää itkeä voit, vaikka sovitus ei olekaan punkmai-sen kaahaava. Petrin suomennos on taattua Pelle Miljoonaa ja menee täydestä varmasti ainakin fa-neihin.
Uusin julkaisu jolta kappale löytyy, on kaksi vuotta sitten julkaistu 4-cd:n Pelle-kokoelma Olen kaunis – kaikki laulut 1978-80.
Liveversio Enää itkeä voit -kappaleesta ilmestyi Pelle Miljoona & Rockers -yhtyeen livelevyllä Si Si Live, joka äänitettiin vuosien 1991 ja 1992 keikoilla ja julkaistiin syksyllä 1992. Yhtye käytti vielä tuolloin nimeä Rockers, joka on levyn kannessakin. Myöhemmin nimi vakiintui muotoon Pel-le Miljoona & Rockers.
Run Don’t Walk vuodelta 1979 on The Ronski Gang –yhtyeen coverpainotteisin albumi. Lainoja edustavat Renegadesin Do The Shake, Dylanin/Manfred Mannin If You Gotta Go Go Now, Gerry & The Pacemakersin It’s Gonna Be Allright, Shirellesin/Manfred Mannin Sha La La, sekä Swin-ging Blue Jeansin Hippy Hippy Shake.
Ronski Gangin musiikkia on luonnehdittu “äijärockiksi” ja bändiä on nimitelty köyhän miehen hur-riganesiksi. Yhtye oli suosionsa huipulla 70- ja 80-lukujen vaihteessa, jolloin se oli Suomen suosi-tuimpia keikkabändejä. Yhtye perustettiin jo 1968 nimellä Ronski & The Exotic. Bändi lopetti toi-mintansa 1980-luvulla, mutta on myöhemmin koottu uudelleen ja keikkailee nykyään harvaksel-taan. Perustajajäsenistä ovat koko ajan pysyneet mukana vokalisti Harry "Ronski" Sjöblom, rumpali Hans "Hate" Sjöblom ja basisti Kaj "Misteri" Eklund.
Vaikka singlehittejä ei ole ollut, yhtye on pitänyt pintansa ja jytäävän perusrokkilinjansa. Levyillä ja lavoilla on kuultu sekä omia biisejä että lainamateriaalia Renegadesista Black Sabbathiin. Run Don’t Walk –albumista ilmestyi myös cd-painos vuonna 2002.
1980-luvun ensimmäinen kotimainen Bob Dylan –cover oli The Dogsien autotallihenkinen Mr. Tambourine Man. The Dogs (aiemmin Pera & Dogs) oli vuosina 1979-80 toiminut rockyhtye, jonka keulahahmoina toimivat Pera Kallio (laulu ja kitara) ja Ile Kallio (kitara ja laulu). Dylan-laina löy-tyy yhtyeen toiselta, The Dogs-nimellä julkaistulta albumilta. Muut soittajat kakkosalbumilla olivat Maukka Siirala (basso) ja Jyrtsä Rautakoura (rummut).
Suomalaisen iskelmämusiikin kestosuosikin Katri Helenan yli 400 levytetyn laulun joukkoon kuu-luu myös yksi Bob Dylan -cover. Sydämeni tänne jää –albumilla vuonna 1980 Katri Helena laulaa kappaleen Siksi mä elän, joka on Raul Reimanin suomennos Dylanin edellisenä vuonna ilmesty-neen Slow Train Coming –albumin a Man Gave Names To All The Animalsista. Reimanin suo-mennos on jossain määrin luonnonsuojeluhenkinen, kun taas Bobin oma teksti sijoittuu Raamatun luomiskertomuksen aikoihin.
Toinen versio Raul Reimanin Animals-suomennoksesta kuultiin neljä vuotta myöhemmin vuonna 1984, Olavi-nimisen esiintyjän omakustannekasetilla. Olavi-nimen taakse kätkeytyy kuusimiehinen yhtye, jossa soittivat Jaakko Aalto (kitara, huuliharppu, rummut, laulu), Pekka Alhonpää (rummut) Jouni Hilska (bassokitara, laulu), Kari Keitaanniemi (laulu, kitara), Kaj Lindholm (kosketinsoitti-met, laulu) ja Tapio Nyström (kitara, laulu). Tässä nimenomaisessa kappaleessa ovat mukana myös Kari Lehtinen (bassokitara) ja Tommi Puro (rummut).
Kasetin kustantaja on T:mi Laser-Studio Vanha-Ulvilasta. Kansilipukkeessa yhtye kiittää Ulvilan seurakuntaa soittotiloista ja soittolaitteista.
Kolmas 80-luvun suomalainen Dylan-cover ilmestyi vuonna 1983 pohjanmaalaisen Ramona-tanssiorkesterin yhtyeen nimeä kantavalla kasettijulkaisulla. Kasettilipuke kertoo yhtyeen olleen kuusimiehinen ja ruotsinkielinen. Äänitteellä oleva Dylan-laina on Tore Lagergrenin ruotsintama Vinden ger svar eli Blowin’ In The Wind, jonka laulaa Rune Sjöblom.
Samalta vuodelta täytyy vielä mainita ”Suomi-rockin shamaanin” Ismo Alangon säveltämä ja sa-noittama hypnoottinen punkralli Tuulelta vastauksen saan, joka ilmestyi Sielun Veljien ensimmäi-sellä albumilla. Kappaletta tuskin voisi lukea mukaan Dylan-covereitten luetteloon, ellei Siekkarei-den englanninkielinen sivuprojekti L’Amourder olisi tehnyt biisistä omaa versiotaan, jossa Blowin’ In The Windin sanoitusta lainataan enemmän.
L’Amourderin raivoisa esitys ilmestyi kolme vuotta myöhemmin mini-LP:llä Ritual. Englanniksi-kaan laulettuna Sielun Veljien/L’Amourderin Blowin’ In The Wind ole niinkään Dylan-cover vaan Ismo Alangon oma biisi, johon on lainattu mukaan Blowin’ In The Windin teksti lähes kokonaan.
Suomenkielisestä kappaleesta ilmestyi vielä Jyväskylän Ilokivessä 1989 äänitetty liveversio, joka julkaistiin 2008 Sielun Veljien live-albumien sarjan ensimmäisessä osassa Kansan parissa 1.
Suomi-rockin sanataituri Juice Leskinen levytti vuonna 1984 amerikkalaisen oppi-isänsä kappaleen One More Cup Of Coffee mutta jätti sen suomentamatta. Juicen versio on mukana Leskisen ja Grand Slamin livetuplalla Kuopio-Iisalmi-Nivala. Ehkä kyse oli siitä, että kun livelevy päätettiin tehdä, tämäkin biisi vain sattui tulemaan mukaan. Uusi cd-julkaisu Juicen livealbumista Kuopio-Iisalmi-Nivala löytyy vuodelta 2003.
Katin LP:llä Ki kii kii vuodelta 1984 kuullaan toinen suomennos Man Gave Names To All The Animalsista. Suomentajana oli nyt Turkka Mali, joka suomensi kappaleen lastenlauluksi Näin sai nimen kaikki eläimet. Kati (oik. Kati Kaasalainen) oli 80-luvun lapsitähtiämme, joka lauloi mm. Peukaloiset retket suomeksi. Näin sai nimen kaikki eläimet -laulussa on toisena laulajana levyn tuottanut Jukka Koivisto.
Kappale löytyy myös Valittujen Palojen vuonna 2000 julkaisemalta 4-CD:n kokoelmalta Kaikkien aikojen lastenlaulut.
Lauluyhtye KEN äänitti Kirjapajan julkaisemana vuonna 1985 kasetin, jolla kuullaan virkistävä gospel-käännös Blowin’ In The Windistä. Lasse Vahtolan suomennos erottuu edukseen satojen BITW-covereitten joukossa. Ensimmäistä säkeistöä mennään vielä Dylanin hengessä, mutta Laulu-yhtye KEN ei enää kertosäkeessä epäröi, vaan ilmoittaa, ettei vastaus olekaan Blowin’ In The Wind, vaan: ”Sinä ymmärrät sen ja löydät vastauksen/ vain Jumala tuon kaiken hallitsee”. Ja lopuis-sa säkeistöissä ei enää kysellä how vaan asiat ovat selvää.
W. Raitolampi & Knaves Swing –nimisellä omakustannekasetilla vuodelta 1985 kuullaan Ham-mond-uruilla soitettu instrumentaaliversio Blowin’ In The Windistä. Kasetilla soittavat muusikot ovat W. Raitolampi (urut, syntetisaattorit, soolo- ja komppikitarat, rummut) ja Lars Broholm (basso, komppikitarat).
view comments(0) |
post comment
March 08, 2010 02:08PM
1. Norman Greenbaum: Spirit In The Sky
The title track is a classic and heads and shoulders above the rest of the album. A perfect song to add to your record collection as a 7" single, but the whole album unfortunately isn't on the same level, as I said in the first sentence.
2. Keith Richards: Main Offender
I remember listening this album from 1992 once before, but only now I have the album on cd. A good album but maybe not quite as good as his solo debut Talk Is Cheap from 1988. Of course, it's hard to beat Talk Is Cheap which is perhaps the best Stones solo album in my opinion, even if Jagger's solo debut from 1985 is a strong contender. The best track on this album is Wicked As It Seems.
3. Blind Faith: Blind Faith
I bought my first Clapton album in about 1987 and finally in 2010 it was time for this one. This is a vinyl edition with different cover than the famous "teenage girl with her breast visible and a silver plane in her hand" cover.
The two tracks that every rock fan knows are Windwood's Can't Find My Way Home And Clapton's Precence Of The Lord. Obviously this six track album benefits of the deluxe edition treatment it received some years back.
4. Blondie: Encounters With Blondie: 28 of Blondie's Greatest Tracks
Surely there can't be many essential Blondie tracks left out of this 2-lp? Before listening this album I only could name one of their classics (Denis), but hearing this collection reminded me they had some other absolute classics like Dreaming, The Tide Is High and what's that fourth one again...?
5. The Faces: The Best Of
This 2-lp collects all the best Faces tracks under one roof. I suppose the biggest hit is Stay With Me. Includes lots of compositions by Stewart/Wood, also some with Lane and McLagan. In my opinion, the best Stewart/Wood joint compositions however can be heard on the early Rod Stewart albums.
6. Genesis: From Genesis To Revelation
I think I have now all the Genesis' albums except their last studio outing We Can't Dance.
I had a presumption on this first album the band had not quite yet found their own style. How wrong I was! Without a doubt, this is the first proud chapter in a series of complicated Genesis albums.
7. Gloria Gaynor: The Best Of
Another new name in my record collection. Never Can Say Goodbye is the best track. Many of the other tracks are only of average quality but it's good to have atleast one album of mid-seventies disco in your collection, isn't it?
8. The Blues Brothers: Best Of
This one's got not much to to with blues, and a better name for the band could have been Soul Brothers. Among the highlights are cover versions of Soul Man and Gimme Some Lovin'. They sound a lot like Hall & Oates at times.
view comments(0) |
post comment
March 03, 2010 03:38AM
1. Wigwam: Being
I remember listening this album once through in about 1988 and I thought then it was "difficult" and not easily approachable. Now I've changed my mind and I think this is a rather laid back album. Many of the vocal parts bring Stevie Wonder in mind.
2. Yoko Ono: Starpeace
I had this album in vinyl but the condition wasn't too good so I bought this cd which also has a bonus track, Yoko's live version of Imagine recorded in 1986.
I think Yoko Ono is one of the most original songwriters in modern popular music. A true master in avantgarde rock, but she also composes contemporary rock songs that are exceptional good.
3. V.A.: Legends Of The Blues Volume One
Blues is something of which I'm interested of in principal but which I haven't listened much. I have some blues albums, like a 4 cd collection of Muddy Waters' early recordings and a Howlin' Wolf album, the best of B.B. King etc.
On this album there's 20 early blues recordings, 15 of them are between 1925-1939. It can't get much closer to the roots than that, can it? My favourite track on this album, if anyone's interested of that, is perhaps a song called Truckin' My Blues Away, # 2 by Blind Boy Fuller. It sounds kinda funny.
4. Eric Clapton: Sessions For Robert J
After listening these two albums one after the other, I can say without a doubt that I personally like white blues better than black blues and I prefer newer recordings (from 60's onwards).
The feeling on this album by Clapton is as close to a live concert experience as you can get when listening to a record. A perfect record for all air guitarists at home.
view comments(0) |
post comment
Next
